 |
|
TERVEYS
Jasi muutti meille minun ollessani 2 vuotta, joten siitä ajasta minulla ei paljonkaan ole muistikuvia. Pitkällisten mietintöjen jälkeen päädyttiin suomenlapinkoiraan, koska sitä voisi pitää pihallakin. Jasi ei loppujen lopuksi kuitenkaan ikinä viihtynyt pihalla tarhassa. Nyt vain voi miettiä, että minkälaista elämä olisi, jos kennelliiton pentuvälitys ei olisi tyrmännyt aikeitamme heti, kun kyselimme punaisen irlanninsetterin pentua. Ilmeisesti pentuvälityksen täti tiesi jo silloin, että suloinen karvakorva Uusikaarlepyyssä odotti meitä! Jasi oli luonteeltaan todella kova koira ja toimintakykyinen. Sokeutumisen myötä voin olla vain tyytyväinen, että Jasilta löytyy toimintakykyä tilanteessa kuin tilanteessa. Se ei välittänyt sokeutumisestaan, vaan porskutti menemään samaan vanhaan tyyliin :D Sen voi ottaa mukaansa melkeinpä mihin tahansa, eikä se stressaantunut vaikkei nähnytkään tilannetta. Nuorempana Jasi ei ollut mikään unelma harrastuskoira, koska se teki juuri silloin kun itseä sattui huvittamaan. Viimeiset vuodet Jasi toimi erinomaisena kotikoirana ja nuorempien opettajana. Ilman Jasia olisi jäänyt Yrtiltä, Teeltä ja Velholta monet tavat oppimatta! Jasin kanssa tutustuttiin kaikenlaisiin lajeihin. Siskoni harrasti Jasin kanssa näyttelyitä, agilityä, tokoa ja pk- lajeja. Myöhemmin minä tutustuin Jasin avulla agilityyn. Näyttelyissä tuomarit eivät silloin ymmärtäneet hyvän päälle, mutta myöhemmin veteraaniluokassa Jasi pärjäsi hieman paremmin. Agilityä Jasi rakasti omalla tavallaan. Jasi ei halunnut radalle hyppimään esteitä ja juoksemaan, vaan se rakastaa, että sen kanssa mennään yhdessä ja siitä saa vielä palkkion! Tokossa Jasi ylsi avoimeen, mutta kisaaminen jäi sokeutumisen takia. Jasi teki tokoa innolla, mutta ainut ongelma on se pienen pieni HAU joka pääsi Jasilta vähän liiankin usein. PK -lajeja on kokeiltu huvin vuoksi, ja erityisesti jälki muodostui Jasin suosikiksi. Toukokuussa 2009 Jasin tila huononi merkittävästi. Jasista näki selvästi, ettei se kipeä ollut, mutta vanhuus alkoi painamaan liikaa. Päätös viimeisestä matkasta oli kauheimpia, mitä olemme perheenä joutuneet kohtaamaan, mutta välttämätön. Jasi oli loppuun asti sama rauhallinen oma itsensä. Ikävä on edelleen kova, mutta suurinta rakkautta on osata luopua silloin kun sen aika on.
-Vain yksi voi olla ensimmäinen-
|
Suurin suru on
sanaton